Lippoaminen tapahtuu korkean veden aikana kosken rantakivien päällä seisoen ja vedenkorkeuden muuttuessa lipotaan myös keskempää väylää.
Kukkolankosken Niskamäellä lipottiin rantakivillä seisoen, kuten Matti Kanniainen kertoo: ”Varsinki se ylimmäinen, sehän on semmonen kohtalaisen kokonen laaka, vähän silmällään jokheen, siittä kiven päältä vain.”
Keväisin tulvat siirtelevät kiviä ja muuttavat pohjaa. Juha Nuoriaho:
”Vuennonkoskella lippokuopat häätyy hakea aina uudestaan, ne muuttuu.”
Kalan kulku muuttuu, kun vedenkorkeus vaihtelee. Yleensä hyviksi koetut paikat ovat olleet käytössä vuosikymmeniä tai vuosisatoja. Lippoajat tunsivat pohjan hyvin. Kivien asennot ja virran liikkeet katsottiin tarkkaan.
Eljas Kannala, Vuennonkoski:
”Siinä on iso kivi. Se kivi ei näy, se muodostaa semmosen kosteen, joka vaahtoaa ja kuplii. Siinä on vielä niin hyvä pohja sattunu olemaan, ettei sitä ole paljon tarvinu muokatakkaan, siittäkö lippoaa niin se kokoaa kaikki kalat.”
Kalastukseen koskipaikoissa kuuluu myös puisten patojen ja krenkkujen rakentaminen. Padot ovat toimineet kulkusiltoina ja kiinteiden kalanpyydysten kiinnitystelineinä. Samalla tekniikalla rakennetut krenkut puolestaan ovat mahdollistaneet pääsyn keskempänä väylää oleviin lippopaikkoihin. Krenkkujen päältä on voitu ulottaa pitkävartinen lippo joen pohjaan.
Myös ankkuroiduista veneistä on lipottu.
ÄÄNITE:
