Lippouksen tuntuma

Takaisin

Lippoajan ote liposta on sellainen, että käsiin välittyy tuntuma pohjan muodoista. Käsituntumalla voi tuntea myös kalan, kun se menee lippoon. Tuntumaa haetaan, koska veden alle ei näe. Lippoaja kuljettaa lippoa virrassa hyvin pehmeästi ja myötäilee pohjan muotoja ja virtaa. Lippo on eräänlainen käden jatke, jolla jatketaan käden tuntumaa.
”Se pittää koko kuoppa hallita” –sanoo Yrjö Kiviniemi Kukkolasta

Konkarit kertovat mikä on tuntuma 

Yrjö Kiviniemi, Kukkola:

” Jos ei pohjaa pikkusen kosketa, niin se pisto on melkein epäonnistunu. Se pittää olla siinä, kala on niin pohjala. Se pittää olla tuntuma, se ei saa olla luja se kosketus. Jos sie jätät vähäki pintaan niin sillon se kala jääpii alapuolele. Paikkojaki on erilaisia, toiset on krantumpia, ei kestä koskea juuri pohjaan.”
”Se on tuntuma, ko se pikkusen koskee pohjaan ja nostaa pikkusen, siinä pohjan kieppeilä.”
”Ennen ko kuoppa alkaa loppua niin se pittää pikkusen painaa vielä. Sanothaan että lipota alaperä kuopasta, ei saa liika varhain nostaa lippoa. Se pittää koko kuoppa hallita.”
”Jos tunnet että kala on varmasti lipossa niin pikkusen painaa ja sitte nostaa. Jos se koskee vempeleeseen niin ei sitä saa sillon nostaa, se pittää vielä painaa alaspäin. Sen oppii tuntheen koska son lipossa.”

erling-persson-wordilta-isompi
Erling Persson. Kuva/Foto: Jarno Niskala

Erling Persson:
”Kyllä se oli tääläki ennen, että piti olla käsituntoa. Sitte ko ei ne saahneet enhään kaloja, sitte viimiseksi net paiskasit lipon ja lähit sitte maile. Ne otit liikaa käsituntoa. Nyt se on loppunu se homma. Ennen vanhaan papat, niillä piti olla, jollaki meni kolmivarttinen pullo joka päivä.”

Karl-Erik Kauppi:
”Kalastima yhessä, kaikin tiesimä kuinka se kala kulkee ja millä veelä se kuoppa on, emmä met tarttenheet mithään daattaa eikä mittaria. Me itte merkkasima ja tunsima kivistä, että jaha nyt on se ja se lippous veelä. Se muuttuu ko kaksikin päivää vesi nousee, kala alkaa mennä eri paikasta.”

Lippoamisen pehmeyteen ja tuntumaan vaikuttaa myös lipon rakenne. Entisajan lipot tehtiin luonnonmateriaaleista, puusta varsi ja vemmel sekä liina luonnonkuituisesta langasta. Puuvemmel teki liposta pehmeän, ”niinkö olis rätillä pyyhkiny”, kuten Juha Pelttari sanoi. ”Puinen vemmel oikein suki kalan sölkää, ne tykkäsi siittä”, kertoo Heimo Hjort.

kalanselkalippo-jn
Kalan sölkää sukiva vanhanajan lippo. Kuva/Foto: Jarno Niskala

Lipon tulee olla mahdollisimman huomaamaton, kevytrakenteinen, mutta kuitenkin kestävä. Vempeleen eli suuvanteen tulisi olla paitsi sopivan kokoinen, myös liikutettaessa hiljainen ja tarpeeksi ohut. Lipon verkko-osan eli liinan tulisi myös pysyä auki, jotta kala menee lippoon. Kala ei myöskään saisi tulla pois liposta. Jos pussiksi kudottu lipon liina on liian lyhyt suhteessa suuaukon kokoon, kala pääsee ulos liposta. Suuri suuaukko siis vaatii pidemmän liinan.

Lipon verkko-osan tulisi myös olla mahdollisimman huomaamaton. Langan vahvuus on merkittävä tekijä siinä, huomaako kala verkon. Verkon silmäkoolla on myös merkitystä huomaamattomuuteen. Lipon varsiosa on pitkä, sen on täytynyt olla tarpeeksi kestävä, mutta myös kevyt käsitellä. Varren on täytynyt myös joustaa sopivasti, jotta lippo kulkee veden virtausta ja lippoajan liikkeitä sulavasti myötäillen.

Lippopaikat tunnetaan monesti hyvin, lippokuopan ominaisuuksista, muodoista ja virrasta puhutaan hyvin tarkkaan. Kuopan tunteminen on osa sitä lippoajan tuntumaa, pohjan muotoa myötäillään lipolla. Lippokuopat muuttuvat ominaisuuksiltaan yleensä veden virtauksen ja korkeuden mukaan.

Takaisin