Aloittamistarinoita

Takaisin

Kuva 002
Matti Niskala. Kuva/Foto: Jaakko Heikkilä

Yleensä lippoaminen aloitettiin siinä iässä kun uskallettiin koskelle päästää, siinä 15-16 ikäisenä. Jotkut vanhoista konkareista ovat kuitenkin aloittaneet lippoamisen jo hyvin nuorena. Esimerkiksi Niskalan Matti sai 11-vuotiaana vuonna 1912 ensimmäisen ison lohen. Se oli viety Haaparannalle ja vaihettu kruunuiksi.
Esko Leinonen:
”Vähän toisella kymmenellä, ko käessä pysyi lippo.”

”Neuvothan ne tietenki, sieloli semmosiaki neuvojia, ettei ne kaikki parantanu. Se tahto tulla kiviä lippoon ko ne sano, että tuon kiven alla on kala. Se hääty ottaa ensinnä kivi pois. Kiven alla kosteessa, sielä se kala on.”

Hannes Risto:
”Mie alotin toisella luokalla kansakoulun. Nämä vanhat äijät sano mulle, että antaa pojan harjotella. Niitoli Niskalan Väinö vainaa siinä ja Normannin Nissi vainaa kans, ne sano että antaa pojan harjotella, älkää menkö sinne.”

Ossi Aikavuori:
”Kolme vuotta aikaa olen viimeksi liponnu. 11-vuotiaana sain ensimmäisen siian ja lohen.” (Nyt 82-vuotias, 2016).

Kalevi Lauri lipposi mm. poltonkuopassa poikasena:
”Isä minua opetti. Minua kauttaa ko mie moitin yhtä poikaa ko se sai kiven.”

Sven Olof Äijä ja Per Grape:
”Siinä viientoista kahenkympin välissä. Sai oppia vanhoilta lippoajilta, missä on kuopat mitkä antaa ja mitenkä veät kuophaan ja mitenkä sie löyät siian.”

Mirja Heinonen, Vuento:
”Onhan se siika siinä mielessä oikukas, että se liikkuu rypäyksittäin. Siinähän voi käydä niin, että kaverit on käyny lipolla ja soittaa, että nyt tullee kallaa, minä menen sinne niin ei yhtään kallaa. Alottelijalle se tuntuu siltä, että olenko mie niin huono, ennenkö oppii huomaamaan, että se tapahtuu muillekki.”

Takaisin