SiikaGala kohtaamispaikkana

Tornionlaakson Kesäsiian ensimmäinen vuosi oli vilkas, ja jokivarren väki oli aktiivisesti mukana siikaan liittyvän perinnetiedonkeräämisessä ja levittämisessä sekä tutkimukseen liittyvissä merkinnöissä. Viime kuun lopussa järjestetty SiikaGala esitteli yhteistyön antia ja saavutettuja tuloksia. Tornedalens folkhögskolanille (Övertorneå) kokoontui yli 200 siiasta kiinnostunutta osallistujaa. Tapahtuma toimi erinomaisena kohtaamispaikkana sukupolvien välillä, sillä mukana oli niin Tornionjokilaakson perinnekalastajia kuin myös …

Lippomiespatsaan paljastus

Lippomiehet molemmin puolin rajaa vihkivät seremoniallisin menoin lippomiespatsaan Ruotsin Kukkolankoskella 16.7. Lippomiespatsas on kauan odotettu, se on huomionosoitus siianlippoukselle ja sen kulttuurihistorialliselle merkitykselle Tornionjoella. Ruotsalaisten lisäksi pitkästi toistakymmentä lippoajaa tuli lautalla yli joen vihkimään patsaan. Kalastajat olivat patsaan ympärillä samalla, kun kukkolalainen Eva Pesula Haaparannan kunnan edustajien kanssa paljasti patsaan. Taiteilija Erik Vargtandin patsas on …

 Yhteiset kesäsiikaträffit 2016 Tornionlaaksossa

Ota mukaan vanhoja kalastuskuvia, kuvaile paras siikareseptisi tai tule porisemaan! Su 10/7 Lauttahaminajuhlat, Poikkilahti vanha koulukartano, Pekanpää Suomi La 16/7 Lippomiespatsaan paljastus, Kukkolaforsen Ruotsi La 23/7 Lohijuhla Kirkkoniemi, Hietaniemi Ruotsi La-su 30-31/7 Siikafästit, Kukkolankoski Suomi ja Ruotsi Koko heinäkuun kulttuuritiistai-tapahtumat Kukkolaforsenin kulttuurialueella. Kesäsiikaträffit 30/7 Kukkolankosken siikafesteissä, käydään Suomen ja Ruottin puolella, tervetuloa! La 12.30-15.30 (Suomen …

Oman kotiseudun rikas kulttuuri opetukseen

Opettajat Tornionjokilaakson kouluilta rajan molemmin puolin suunnittelivat mm. kalastusperinteiden sisällyttämistä opetukseen. Työpajaan osallistui myös Tornion kirjaston edustaja sekä Kesäsiika-hankkeen työntekijät. Porukalla todettiin, että oman kotiseudun rikas kulttuuri tuo kiinnostavaa sisältöä melkein kaikkiin oppiaineisiin. Työpaja pidettiin 23.5.2016 Korpikylän kauniissa maisemissa Nivan talossa eli Nivagårdenissa. Suunnitelmissa on erityisesti 4–6-luokkalaisten aktivoiminen.

Lipontekokurssilla kylät kohtasivat toisensa

Tornionlaakson Kesäsiika järjesti kevätkurssin, jossa opetettiin kaikille halukkaille lipontekoa. Kokoontumisia oli Suomen Karungissa, Ruotsin Korpikylässä ja Kukkolassa, Suomen Kukkolassa sekä Vojakkalassa. Kurssilla kohtasivat eri kylien liponteon mestarit ja vasta-alkajat. Kurssilaisia tuli monista jokivarren kylistä, etenkin Suomen ja Ruotsin Korpikylästä sekä Suomen Kukkolasta mutta myös muista kylistä. Ihmiset olivat innostuneet etenkin siitä, että pääsivät tapaamaan toisiaan …

Kesäsiika kohtaa Innomaratonin

Innomaraton on yli 10 vuotta toiminnassa ollut konsepti, jossa Lapin AMKin eri osaamisalojen opiskelijat innovoivat, monialaisissa ja monikulttuurisissa tiimeissä, toimeksiantoihin uusia ideoita. Kevään 2016 toteutuksessa on mukana noin 70 opiskelijaa liiketalouden, kulttuurin sekä tietojenkäsittelyn koulutusohjelmista ja ympäri maailmaa. Innomaratonin tiimit koostuvat yleensä viidestä opiskelijasta. Opettajat sekä toimeksiantajan edustajat sparraavat ja auttavat tiimejä keksimään uusia tapoja …

Avajaistilaisuus keräsi hankkeen yhteistyökumppanit yhteen

Tornionlaakson kesäsiika kutsui yhteistyökumppaninsa viettämään leppoisaa iltapäivää Tornionlaakson maakuntamuseolle 18.3.2016. Hankkeen avajaistilaisuus keräsikin paikalle satapäisen joukon siiasta innostuneita toimijoita. Tilaisuuden aluksi The Meänland esitti hankkeen tunnusmusiikiksi tehdyn Siika-reggaen. Inspiroivia puheenvuoroja kuultiin niin hanketoimijoilta kuin muilta sidosryhmien edustajilta. Lisäksi osallistujilta kerättiin talteen arvokasta tietoa esimerkiksi alueen siikamestareista ja tapahtumista sekä ideoita tulevan Luontomuseon tarjonnasta. Osana tilaisuutta julkistettiin hankkeen logoideakilpailun voittanut ehdotus ja sen pohjalta …