Varrassiika

Takaisin

IMG_7820

Esivalmistelu:
Vartaat vuollaan litteähkön muotoisiksi ja yleensä havupuusta.
Tärkeää on myös oikeanlaisen tulen tekeminen. Tulet eivät saa olla
liian isot, liekin pitää olla tasainen ja puuta lisätään pikkuhiljaa. Kun
kala on koskesta nostettu, sille ei enää vettä näytetä. Tämä on vanha
ohje, jonka mukaan kalaa ei enää pyydystämisen jälkeen pestä.

Valmista varrassiikaa seuraavalla tavalla:
1. Suomusta siika ja avaa etuvatsa, tee viilto peräaukon etupuolelle. Poista maksa sappineen ja suoli. Ruokalaukku jätetään perinteisesti kiduksista riippumaan. Jos kalalla on mäti, avaa vatsaa enemmän ja ennen paistoa tue vatsa auki, jotta mätikin paistuisi. Tee pyrstön lähelle viilto ja työnnä varras selkäruotoa pitkin päähän asti.

2. Tee kalan molemmille sivuille poikittaisviiltoja. Tämä nopeuttaa paistumista ja antaa valmiita suupaloja sormin syötäessä.

3. Paista kalan painavampi puoli nuotion loisteessa. Kun se on sopivasti ruskettunut, paista toinenkin puoli. Valele kala lopuksi voimakkaalla suolavedellä. Vinkki: suolavesi on sopivaa kun peruna kelluu.

4. Paisto kestää kalan koosta ja nuotion lämmöstä riippuen puolesta tunnista tuntiin.

5. Kokenut paistaja voi värin perusteella sekä sormituntumalla kalan pinnasta tuntea kypsymisen. Varrassiika syödään sormin, siihen ei käytetä haarukkaa tai veistä.

Katso videolinkki varrassiian valmistuksesta
http://areena.yle.fi/1-2932379

Teksti on kirjoitettu Antti Niskalan ohjeen mukaan (Tornion perinneruoat)

Takaisin