Krenkku

Takaisin

Lippous tapahtuu virtapaikoissa ja koskissa rannoilta, veneestä tai puusta rakennetuilta krenkuilta. Krenkut ovat laitureita tai siltoja, jotka mahdollistavat pääsyn lippopaikkoihin. Krenkkuja rakennetaan nykyisin erityisesti Tornionjoella. Lippopaikat ovat siellä koskissa ja voimakkaissa virtapaikoissa. Krenkut rakennetaan ja puretaan yleensä talkoilla.

Kalastaja, joka seuraa kalan elämää, osaa taitavasti lukea virtaa. Suurempien jokeen tehtävien rakennelmien luonteeseen kuuluu, että ne vaativat useamman ihmisen työpanoksen ja minimissään yhden ruokakunnan tai naapurusten yhteistyötä.

Heikki karisillan teossa. Kuva Jaakko Heikkilä
Heikki Karisillan teossa. Karisilta on pisin rakennelma Kukkolankoskella. Kuva Jaakko Heikkilä.

Hyvät lippokuopat ja pohjan muodostamat kosteet ovat useasti kauempana rannasta. Kosteet ovat koskessa kivien väleihin muodostuvia suojaisen virran paikkoja, joissa kala lepää. Varsinkin korkean veden aikana isojen krenkkujen rakentaminen on vaativaa työtä, mutta taitavat rakentajat osaavat käyttää virtaa hyödyksi.

Ankkurin patomista. Kuva Jarno Niskala.

Rakentamisessa hyödynnetään veden virtausta. Kuva Jarno Niskala.

Krenkun ja padon rakentaminen tapahtuu tietyssä järjestyksessä. Rakentamisessa käytetään kestäviä kiinnityksiä, jotta ne kestävät virran paineen. Eri osilla on omat nimet, ja ne saattavat vaihdella eri kylissä. Nimitysten tarkkuus ja vaihtelu kertoo siitä, että rakentamistekniikka on kehittynyt ja ollut käytössä hyvin pitkän ajan. Työvaiheet ovat pysyneet pitkälti samanlaisina.

Krenkkuja tehdään yksi- ja kaksiselkäisiä, ja vanhaa patoa muistuttaa eniten kaksiselkäinen korkeaksi rakennettu krenkku. Jokeen rakennetut krenkut, lippoportaat ja pukit tekevät Tornionjoen maisemasta kulttuurimaiseman, johon liittyy ihmisten vuosisatainen elämä ja kalastamisen taito.

Krenkkujen rakentamista seuraa myös niiden jokasyksyinen purkaminen. Myös purkamisessa on oma tekniikkansa, jotta krenkkujen selät ja jalkarakenteet saadaan ehyenä maalle. Puutavara varastoidaan talveksi odottamaan seuraavaa kalastuskautta. Yleensä seuraavana keväänä tarkastetaan puiden kunto, ja etenkin selkien täytyy olla kestäviä.

Perinteen taustaa ja historiaa

Patoa rakennetaan Kukkolankoskessa vuonna 1949. Kuva Roll-foto, Haparanda Stad.

Patoa rakennetaan Kukkolankoskessa vuonna 1949. Kuva: Roll-foto, Haparanda Stad.

Patojen ja krenkkujen rakentamistekniikka kehittyi luonnon ehdoilla ja kuvastaa vanhojen luonnonkansojen elämää. Monimutkaisilta näyttäviin rakenteisiin käytettiin ainoastaan luonnonmateriaaleja, ja kaikilla padon osilla oli oma tarkoituksensa. Padon täytyi uhmata luonnonvoimia ja seisoa vedessä tarpeellisen ajan. Rakennelmaa ei voitu jättää jokeen, edes jäätymättömään koskeen, koko vuodeksi. Jäänlähtö olisi viimeistään vienyt ne. Pato täytyi siis rakentaa joka vuosi uudestaan.

Hevospato oli pitkä ja vankkarakenteinen. Kuva Suomen kalakirjasto.

Hevospato oli pitkä ja vankkarakenteinen. Kuva Suomen kalakirjasto.

Tornionjokilaaksossa patojen ja krenkkujen nimitykset ovat pääasiassa suomenkielisiä, myös Ruotsin puolella. Jotkin nimet saattavat toki olla lainasanoja ruotsin kielestä, mutta nekin on yleensä käännetty jokivarren murteeseen sopiviksi. Tämä kertoo konkreettisella tavalla molemmin puolin jokea eläneestä yhtenäisestä kulttuurista ja suomalaisperäisestä väestöstä.

Padot ovat vanhaa jokivarren rakentamisperinnettä. Patoja on käytetty Tornionjoella erityisesti lohenpyyntiin, mutta myös pienkalojen pyyntiin. Ensimmäiset tunnetut padot tulivat Tornionjoella käyttöön 1500-luvulla ja aivan 1600-luvun alussa.

Suuria patoja ei enää nykyisin rakenneta. Padonrakentamistekniikka kuitenkin vielä elää lippoamista varten rakennetuissa krenkuissa. Lippokrenkku muistuttaakin rakenteeltaan rantapatoa. Krenkun rakentamista myös nimitetään usein ”patomiseksi” erityisesti Ruotsin puolella.

Krenkut puretaan pois syksyllä. Kuva Jarno Niskala.

Krenkut puretaan pois syksyllä. Kuva Jarno Niskala.

Takaisin