Kalan jako

Takaisin

Perinteinen siianjako on tapahtunut lippokalastuksen osakkaiden kesken Tornionjoen koskikalastuspaikoilla. Siianjako on kyläyhteisöjen oma ikivanha toimitus, jossa lipolla kalastetut siiat jaetaan omistajilleen. Siianjako on säilynyt elävänä Kukkolankoskella, jossa se yhä kesäiltaisin tuo kyläläiset koskikentälle kalasaaliiden äärelle.

Siianjakoperinne on järjestely, jota kalastusyhteisö toteuttaa käytännössä yhä samalla tavalla kuin 1800-luvulla. Jako on yhteisön kannalta tarkoituksenmukainen, ja siinä osakastalot saavat kalaa osuuksiensa mukaan.

Siianjaolla vuonna 1984. Kuva Suomen kalakirjasto.

Siianjaolla vuonna 1984. Kuva Suomen kalakirjasto.

Lippoajat eri taloista kalastavat siikaa vuorokauden pitäen tauon yöllä. Kukkolankoskella yleensä neljä lippoajaa kasaa saamansa kalat yhteen. Illalla kello kuuden aikaan lippovuorot vaihtuvat, ja silloin myös jaetaan vuorokauden saalis. Saaliinjako tapahtuu vanhan kalapuohin edessä siten kuin on tehty kauemmin kuin kukaan muistaa. Jakotoimituksen äärelle kerääntyy paljon kyläläisiä sekä myös turisteja ja ulkopaikkakuntalaisia. Jaolla käydään läpi kuulumiset ja kuunnellaan tietoja päivän kalasaaliista.

Seitsemän läjää. Kuva Jarno Niskala 2016.

Seitsemän läjää. Kuva Jarno Niskala 2016.

Saalis jaetaan talojen kesken osakkuuslukujen mukaan ainutlaatuisella, ikivanhalla numeerisella järjestelmällä. Numeerisessa järjestelmässä jaetaan mahdollisimman samankokoiset siiat osakastalojen läjiin, jotka vielä lopuksi arvotaan omistajilleen. Numeerinen jako tekee järjestelmästä tasapuolisen ja helpon toteuttaa käytännössä ilman puntaria.

Talon läjää jaetaan. Kuva Jarno Niskala 2016.

Talon läjää jaetaan. Kuva Jarno Niskala 2016.

Siianjako on toiminut myös Matkakosken molemmilla rannoilla (Ruotsi ja Suomi) sekä Ruotsin Kukkolassa samoin periaattein kuin Suomen Kukkolassa, mutta hieman eri yksityiskohdin. Kylän talot ovat Suomen Kukkolassa jaettu kahtia, iso- ja vähäveroisten lippouspäiviin. Ruotsin Matkakoskella kylä jaetaan Törmän ja Lahden päiviksi, kun taas Suomen Matkakoskella puhuttiin Alasen ja Ylisenpään taloista.

”On kaksi eri tapaa miten jaethaan, joskus on jaettu niinkö miehiä myöten.  Joo, muttei se tarttenu ko yksi tahto jakoa veron jälkheen, niin se tuli veron jälkhiin.” (Per-Ola Erikson ja Sven-Olof Äijä Matkakoski, Ruotsi, 2016)

Perinteen taustaa ja historiaa

Jaolla paljon kaloja. Kuva Fiskemuseum, Haparanda Stad.

Jaolla paljon kaloja. Kuva Fiskemuseum, Haparanda Stad.

Nykyisenkaltainen Kukkolan siianjako on muotoutunut savuverotuksen ja manttaaliverotuksen pohjalle 1700-luvun puolivälistä 1800-luvun alkupuolelle. Savuverossa verotus oli taloille tasasuuruinen, kun taas manttaaliverotus vaihteli tilan veronmaksukyvyn mukaan. Jo varhaisemmin on silloisten tilojen keskinäistä jakoa todennäköisesti tehty ja jako on oletetusti periaatteineen ollut hyvin samantyyppinen. Jako on toteutettu siis jo hyvin pitkään manttaaliperusteisesti. Jaon osalta tämä tarkoittaa, että tilalle jaettava kalaläjä on sitä isompi, mitä isompi tila on kysymyksessä. Siianjakotoimituksen varhaisesta vakiintumisesta kertoo, että vuoden 1773 jälkeen perustettuja tiloja ei pääsääntöisesti enää otettu osallisiksi kalanjakoon.

Kukkolassa jakotoimituksessa käytetään kolmea erilaista kalojen arpomismenetelmää. Kustaa Vilkunan mukaan arpomis- kuten muutkin menetelmät näillä koskilla periytyvät hyvin vanhoilta ajoilta. Kalanjaossa on erotettu vielä 1900-luvun alkupuolella papin kymmenykset eli kirkolle maksettava vero. Jako meni silloin hieman eri tavalla, jotta kymmenys saatettiin erottaa saaliista.

Siianjako 1900-luvun alussa. Kuva Suomen kalakirjasto.

Siianjako 1900-luvun alussa. Kuva Suomen kalakirjasto.

”Niskan Fettu sano, että ne puhuva Suomen jaola Ruottia joka toisseen sanhaan. Se nauro että niilon melkein oma kieli niilä siianjakajilla. Papin kymmenykset menit kaikista jyvistä ja siioista. Sehän sai hyvän palkan, ko se sai kaikista kymmenykset. Sehän (pappi) sai sillon ko tuhattaki siikaa tuli niin kauhean kasan siikoja, sata siikaa, semmosia syö yksi äijä.” (Heimo Hjort Kukkola, 2016)

”Ko Alanärän Iisakki oli jakamassa siikoja, käet tärisi, ja se kaivo itte siikasäkistä kaloja niile jokka jäi ilman jakoperiä ja sano että kattokaa laiskat se pittää maksaa palkka niile, jokka on kantanhee siiat aitasta ulos, kattokaa laiskat. Isoimman siian kaivo sieltä ja anto, se oli semmonen. ” (Heimo Hjort Kukkola, 2016)

”No sehän oli aina että niitoli iso läjä ihmisiä jokka tulit kattohmaan ja ostit sitte isänniltä siikaa, kukin sai myyä omia siikoja. Ko tiethiin, että jako oli seittemältä illala niin ne ajoit tänne, että jos joku isännistä myis.” (Per Grape Matkakoski SWE, 2016)

Kellotornista katsottiin ennen, koska on siianjaon aika. Kuva Jarno Niskala.

Kellotornista katsottiin ennen, koska on siianjaon aika. Kuva Jarno Niskala.

Kalanjakoon on kokoonnuttu Kukkolassa iltaisin samaan aikaan molemmin puolin jokea. Ennen valtakunnallisten kellonaikojen tuloa tornikellot näyttivät paikallista aikaa molemmilla rannoilla. Vuorokauden saalis säilytettiin silloin ja yhä tänäänkin kalapuohissa (Ruotsissa jakopuoti), josta se kannettiin kentälle jaon alkaessa. Jaosta annettiin kaloja myös lapsille tai sellaisille, joilla ei ollut itsellä kalaa. Niitä kutsuttiin jakoperiksi. Joskus kun kalaa oli oikein paljon, saattoi jako olla useammankin kerran vuorokaudessa, muistelee Viljo Ylinärä Kukkolasta.

Lippomiehen nuoruuden muisto:

”Ensimmäisen lippovuoron mie lipposin kesälä 1970. Mie olin silloin vielä 13, mutta täytin samana kesänä 14, eli olin niilä rajoila, että saatethiin iän puolesta hyväksyä.”

”Jännäyksen kohe oli sitte, että mitenkhään siianjako onnistuu. Se ko on kans lippomiehen velvollisuus.  Jo kuuen jälkheen alko pikkuhiljaa väkeä kokkointhuun.  Istuit aitoitten porthaila tai rantakivilä lippomiesten kans porisemassa. Oli jo helpotus ko sai lyä viimiset siiat säkhiin, ottaa lipon kouhraan ja marsia koskikenttää kalapuohin suunthaan. Tunsi ittesä melkein leuhkaksi. Lippovuoro oli hoiettu ja sen muistan, että saahliin määrässäki pärjäthiin.  Onneksi sitte vanhemmat, eli ne Valkamaan miehet hoiti kalan jaon ja met pääsimä vähemällä, mutta saima olla apuna.” (Jukka Lauri Kukkola, 2016)

Takaisin